On tää pikkupennelin elämä vaan jänskää. Tänää aamulla oli outoo, noi kaksjalkaset herätti mut jo kuuden aikaan. Mikä hemmetin aika se semmonen on muka porokoiralle nousta?? Vähän jaksoin siin veikan kans kouhottaa ja syyä, sit toi naikkonen vei mut pissalle. Mua ei yhtään huvittanu, oli pimeetä ja märkää ja kaikkee ja mieluiten olisin vaan vetäny zetaa sohvapöydän alla mut sen tyypin riemuks väänsin pisut. Kakkahätä ei ihme kyllä ollu. Sitte me jäätiinki veikan kanssa kaksin toooooosi pitkäks aikaa (ihmisten kielellä kuulemma 5 tunniksi... mitä se sitten tarkottaakaan). Vedin ihan sikeitä ku emäntä pyyhkäs takas kotio. Oltii me veikan kaa vähän leikitty, Grissomin pentele oli laulanu emännälle, evidenssi oli niinko paikoiltaan siirtyny sohvapöytä ja meikän kuolattu niska (tosin seki oli kuivunutta kökköö). Mä vaan koitin emännälle sujuvasti valehella et ei me mitää täällä olla tehyt, nukuttu vaan mut ei se uskonu.

Sit tänne taas pölähti joku uus tyyppi mua tsekkaileen, kuulemma veikan "kummitäti", mikä se sit ikinä onkaa. Varmaa jotain syötävää, koska mä vähän koitin sitä maistella käsistä ja hiuksista. Me mentiin autolla (tosin nyt sain matkata emännän jalkotilassa niin en kiljunu yhtää) semmoseen paikkaan missä oli tosi paljon peltoja ja saatiin veikan kaa olla irti koko lenkki. Tosin lenkin jälkeen mä tapasin kummallisia  isoja möhkäleitä, sellasia joilla oli kans karvat ja sit semmoset isot piikit päässä ja ne söi kuivaa heinää. Siitä oon kyl saletti et ei ne ainaskaa poroja ollu, jotain hyhmiä vai lähmiä... No kummiski, mua vähän ensi jänskätti kun ne oli niin isoja mut sitte menin ihan ite lähemmäs kattomaan et mitäs tanskandoggeja täällä on aitauksessa. Yks niistä oli kiinnostunu haisteleen, muut vaan söi ja näytti tylsiltä.

Nyt taas koisimaan ja odottelemaan mitä kivaa huomenna tapahtuu.